Heippa! Ensimmäinen osa tuli nyt. Sen piti tulla jo perjantaina, mutta tuli esteitä. Tuskin haittaa, että julkaisupäivä siirtyi. Osa on aika lyhyt, ensimmäisissä osissa ei olekaan mitään kovin mielenkiintoista. Eipä muita löpinöitä, jotenka: lukemahan siitä ------->

 

 

ps. olen pahoillani, kuvat saattavat olla huonolaatuisia.

Nina Eirin. Nainen, joka oli kokenut kovia pienestä pitäen. Vanhempien kuolema ja kaupungin tulipalo pistää ajattelemaan.

Kaikesta huolimatta, Nina jaksoi aina yrittää. Hän pystyi aina näkemään vakavissakin asioissa sen hyvän puolen.

Kuten tässäkin asiassa. Pienoisella rahamäärällään Nina muutti pieneen omakotitaloon Tattarilaan (oma keksimä kaupunki, pöljä nimi, tiedän!).

- Koti tämäkin, tosin pieni sellainen, Nina mutisi.

Sisältä koppero ei ollut yhtään sen hienompi. Kyllähän tuossa pystyi asumaan, ainakin hetken.

Ensinhän piti testata keittiö, joka toimi kohtuullisen hyvin. (Sori timantti, se tunkeutuu tuleviin kuviin aika "hyvin", tontti on todella vaikeassa paikassa, joten...)

Sitten töitä etsittiin (minähän varoitin tuosta timantista!) ja paikka sementinsekoittajana löytyikin heti. Nina oli todella energinen persoona, joten seuraavaksi hän halusi lähteä katselemaan uuden kotikaupunkinsa menomestoja.

- Taksi! Nina huhuili tien poskessa. Pian ohi viilettikin keltainen hökötys.

Tämäkö muka taksi? Meillä päin ne olivat valkoisia. No, paras tottua tähän, Nina ihmetteli noustessaan taksiin.

- Minne matka? Ruma taksikuski kysyi möreällä äänellään.

- Öh... Vaikka lähimmälle kuntosalille, Nina pyysi ja taksi lähti matkaan.

Nina yritti iskeä tämän "komistuksen", mutta tämä osoittautuikin hieman pikkurillin pyörittäjäksi.

- Heipä hei, mussukka. Onko sinulla jotain tekemistä illaksi? Nina räpsytteli ripsiään vimmatusti ja hipelöi miehen käden vartta.

- Siis mitä?! Älä sä koske muhun mun sun ällöttävillä, likaisilla näpeilläs! Mies kirkui. Nina tulikin niin huonolle päälle, että päätti poistua koko paikasta siltä seisomalta.

Kotona Nina tapasikin naapureita ja selittikin näille innoissaan muutostaan. Kaikki vain hymyilivät muovisesti ja nyökyttelivät niskansa poikki. Pian lähes kaikki häipyivät omiin koteihinsa.

Niin, kaikki paitsi tämä herra. Hän oli kovin innoissaan Ninan selityksistä ja latelikin iloisena kaikkea kotikaupungistaan. Tällä kertaa se olikin Nina, joka irvisteli muovisesti ja nyökytteli niskat nurin.

Ilta saapui ja Nina oli tekemässä iltatoimia. Suihku, iltapala...

Vielä ennen nukkumaan menoa Nina vei roskia. Sisältä alkoi yhtäkkiä kuulua puhelimen pirinää.

- Kukas sieltä tähän aikaan soittelee? Toivottavasti ei se yli-innokas herra, en kestä hänen selostustaan!

Nina meni vastaamaan puhelimeen.

- Onko neiti Eirin puhelimessa? Kimakka naisääni kysyi.

- Kyllä, on, Nina vastasi.

- Hyvä. Minulla onkin sinulle tärkeää tiedotettavaa...

 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Näihin tunnelmiin jäädään. Tiedän, ehkä maailman säälittävin osa! Vain reilut kymmenen kuvaa. Minulla oli tähän enemmänkin, varmaan 30, mutta ne eivät vain jotenkin mahtuneet mukaan, tai siis olisivat mahtuneet, mutta eivät mahtuneet juoneen ja kun halusin jättää tähän kohtaan tämän, että tulee hieman jotain odotettavaa. Olisi ollut tyhmää, ainakin minusta, että yhtäkkiä jatkuu seuraava aamu ja tuossa ei kerrota kuin myöhemmin, että miten toi puhelunkeskustelu meni. Eli jatkuu sitten siitä ja ensi osa on tuplasti pidempi!

Kaikkien toivomat kommentit ovat tervetulleita! :-)